Yleinen

Lahjaksi hierontaa

Joulukuu on aivan kulman takana ja taas on aika lanseerata hieronta-lahjakortit.

Lahjakortit ovat voimassa 1.5 saakka, mikäli koronatilanne räjähtää käsiin, aikaa pidennetään taas.

Lahjakortit voi hakea paikan päältä kaislakadulta tai vastaan ottaa sähköpostiin.

Pysykää terveinä ja ihanaa joulun aikaa kaikille❤️

Lisäys 19.12.2022. Kyseinen tarjous on ollut voimassa vuonna 2020.

Yleinen

Hierontaan koronan aikana

Elämme kummallisia ja ehkä hieman pelottaviakin aikoja. Hieronnat pyörivät normaalisti, mutta seuraan tiiviisti viranomaisten tiedotteita ja mikäli toiminta on pakko hetkeksi keskeyttää, näin tehdään.

Asiakkaiden terveys on ensisijaisen tärkeää. Ethän tule hierontaan, mikäli kärsit infektiosta. Tämä on käsky, ei pyyntö.

Meillä desinfioidaan hierontapöytää jokaisen asiakkaan välillä, ovenkahvoja jynssätään ja tällä hetkellä kasvoaukon pehmuste ei ole käytössä, sillä sitä on haastava pitää puhtaana.

Tästä keväästä piti tulla viimeinen lukukausi Metropolian ammattikorkeakoulussa ja kesällä olisin valmistunut fysioterapeutiksi. Näillä näkymin todistus on kädessä joskus syyskuun lopulla. Se on pieni hinta, mikäli ihmishenkiä saadaan pelastettua.

Tällä hetkellä suoritan fysioterapia harjoittelua Järvenpään terveyskeskuksessa kuntoutuksen osastolla. Olen siis aitiopaikalla mitä tulee kuntoutuspuoleen ja viimeisimpiin koronaan liittyviin ohjeisiin. Koska Justissa fysioterapian vastaanotot jatkuvat toistaiseksi, on perusteltua jatkaa hierontavastaanottoja omalla tahollani.

Pidetään huolta meistä, teistä ja heistä. ❤️

Yleinen

Kalevalaista jäsenkorjausta

Kalevalaisen jäsenkorjauksen toinen opinto-jakso päättyi viime viikolla. Kyseessähän on mobilisointiin perustuva hoitomenetelmä, jolla parannetaan nivelten liikelaajuuksia. Tämä pehmentää lihaskireyksiä, sillä nivelen liikelaajuuden heikentyminen vaikuttaa suoraan ympäröiviin pehmytkudoksiin lyhentävästi ja toisaalta venyttää passiivisesti toimivaa puolta.

Ensimmäisessä osiossa kävimme läpi jalat ja nyt toisessa osiossa vuorossa oli selkä. Tunnetustihan hierojat käsittelevät selän pääasiassa vatsamakuulla, mutta kalevalaisessa jäsenkorjauksessa selkää hoidetaan niin, että asiakas istuu. Tässä asennossa selkärankaan saadaan pystysuuntaista- että kiertoliikettä ja pienet nikamien väliset lihakset pystytään käsittelemään niin, ettei selkärankaan synny turhaa painetta.

Kalevalaisen jäsenkorjauksen opiskelijahoitoja on nyt saatavilla. Tästä voi kysyä lisää puhelimitse tai laittamalla sähköpostia.